|
Pet Party on uudenlainen tapa hankkia tarvikkeita lemmikillesi ja koira-aiheisia oheistuotteita itsellesi. Pet Party on kotimyyntiesittely, joka järjestetään emännän kotona tai esimerkiksi koiraharrastusryhmän tiloissa. Silcourt järjestää esittelyitä pääasiassa Oulun seudulla (kauempana asuvat kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä, niin sovitaan).
Kuinka esittely toimii?
Emännän ei tarvitse tehdä muuta kuin kutsua vieraat paikalle ja tarjota heille vaikka kahvit. Pet Party -esittelijä hoitaa kaiken muun. Hän saapuu paikalle noin puoli tuntia aikaisemmin valmisteluja varten. Esittelijä kertoo Pet Partyista, tuotteista ja tarjouksista hieman, jonka jälkeen vieraat saavat vapaasti tutustua mallituotteisiin ja esitteisiin. Asiantunteva esittelijä vastaa mielellään kaikkiin tuotteita ja toimintaa koskeviin kysymyksiin sekä auttaa valinnassa. Kun tilaukset on tehty ja esittelijä lähtee, emäntä sekä vieraat pääsevät jatkamaan mukavaa kahvittelua ja kuulumisten vaihtoa keskenään. Pet Party on siis myös sosiaalinen tapahtuma, ja hauska tekosyy pyytää tuttavat kylään
Miten tuotteita saa hankittua itselleen?
Pet Partyissa myytävät tuotteet löytyvät kuvastosta, jonka avulla niitä voi tilata. Toimitusmaksu jokaista tilausta kohti on 1 euro. Tuotteiden toimitusaika on noin kolme viikkoa ja ne maksetaan esittelyn jälkeen tilisiirtona. Esittelijä toimittaa tavarat emännälle sovittuna ajankohtana, ja emäntä edelleen vieraille.
Kuinka hyödyn toimiessani emäntänä?
Pet Party -emäntä saa kiitokseksi esittelyn järjestämisestä 15 % alennuksen, joka lasketaan esittelyn kokonaismyynnistä. Jos myynti on esimerkiksi 200 euroa, emäntä saa valita 30 eurolla ilmaisia tuotteita itselleen. Jokaisesta uudesta sovitusta esittelystä emäntä saa 5 euron lisäalennuksen.
Esimerkki
|
Myynti |
Emännän alennus 15 %
|
Sovittu esim. 3 uutta esittelyä |
Emännän alennus yhteensä |
|
200 e |
30 e
|
+ 15 e |
45 e |
|
300 e |
45 e
|
+ 15 e |
60 e |
|
500 e |
75 e
|
+ 15 e |
90 e |
|